Kenzaburo Oën A Personal Matter, joka kertoo kehitysvammaisen lapsen syntymästä joka pakottaa isän pohtimaan elämäntilannettaan ja tapoja suhtautua tapahtumaan sekä sen aiheuttamiin tunteisiin.
Pidin kirjasta koska päähenkilö, nuori isä, oli riittävän todentuntuinen ja samaistuttava, joten hänen mielenliikkeisiinsä tuntui pääsevän käsiksi ainakn suurimman osan ajasta. Tämä on toisaalta myös kirjan heikkous; jos päähenkilö ei nappaa, ei kirjassa paljoa muuta olekkaan. Synkkiä tunteita, pelkoa, häpeää, vihaa, itsesääliä, on paljon ja joku voisi kutsua kirjaa välillä varsin angstiseksi, mutta Lintu kasvaa henkisesti tarinan aikana eikä jää jumiin.